oon hävittänyt mun kihlasormuksen. itkin ja raivosin sitä etsiessä käänsin jokaisen paikan ja asian mutta ei vaan löydy. hävettää myöntää pojalle että humalapäissäni baarista tultuani heitin sen vaan maahan enkä aamulla tajunnut etsiä. se on kadonnut jonnekin tavara röykkiöiden uumeniin jotka toisaalta siivosin jo pois eikä sormusta vaan näy missään. en aio nähdä poikaa ennen kuin löydän sen en kestä sanoa mitä on käynyt.

elämä rullaa eteenpäin valvon öitä ja olen yli-aktiivinen. äiti epäili alkavaa mania mutta musta tuntuu siltä että olen vain stressaantunut ja muuten vaan sekopäinen. sain kummallisen viestin tänne ja oon miettinyt sitä pitkään miten pitäisi reagoida ottaa mahdollisesti yhteyttä tai mitä. mietin asiaa myöhemmin en jaksa keskittyä.

kirjoitukset kummittelee lähestyvästi. ajattelin lähettää ytl:ään lääkärin puoltolausunnon joten saisin ehkä lisä aikaa joka tulee tarpeeseen. olen hävittänyt puolet kirjoista ja päivä päivältä tuntuu siltä että ylioppilaaksi pääseminen on utopistinen haave. mitä minä edes teen lukio tutkinnollani kun mitään en tunnu elämässäni saavan aikaiseksi. tuntuu jotenkin toivottomalta.