elämä on julmaa eikä todellakaan tarkoitettu minua varten. päästin pojasta irti päästin ja elämä tuntui keveämmältä helpommalta en edes tiedä miltä. virheellisesti kuvittelin että toinen miespuolinen henkilö olisi kiva kun on läheisyydenkipeä ja sitä luulee että ihmiset olisi hyviä miellyttävyyksiä ja pojan kanssa oli systeemi mikä ei toimi muiden kanssa. kuukauden sylissä olon jälkeen sain tietää omalta äidiltäni että kyseinen henkilö on rakastunut toiseen ja se toinen oli naureskellut että kyllä minä voin hänen jämät saada. itkin hysteerisenä sydän särkyneenä ilman mitä tietoa mitä tehdä kun ei edes uskalla kysyä miten asiat on oikeesti koska mitään virallista ei oltu sovittu. hyväksikäyttö on mun mielestä tilanteen nimi mutta ihan sama itse tämänkin taas olen aiheuttanut.

tässäkö sitä pitäisi kasvaa isoksi kun väistämättäkin taitaa jäädä yksin asiat ei mene niinkuin kirjoissa elokuvissa tai muiden ihmisten elämissä. olen yrittänyt kovasti hokea mantraa tulevaisuus tuo vaikka mitä satsataan siihen nyt. viime aikaisten tapahtumien perusteella tuntuu enemmän ja enemmän siltä että olisi irtioton paikka. ylppärit sentään on mennyt kiitettävästi, englannin kuunteluista sain täydet, kirjalliset meni tänään ihan hyvin. tulee kyllä luuserifiilis jos omasta äidinkielestä laudatur tuu. ruotsista en oikein tiedä kuunteluista reilut 60 pistettä ja keskiviikkona hissa.

elämä ei todellakaan hymyile.