kiitos suomen joukkoliikenteelle vaikkakin bussissa oli tänään liiankin voimas urean haju viereisen naisen hajuvesi tosin peitti senkin melko kiitettävästi. mun viikonlopusta tulee tylsä en odolta siltä mitään paitsi sunnuntai iltapäivältä ehkä kosketusta joka saa koko ruumiin värisemään aiheuttaa mahanpohjan väristyksen hymyn jollaista kukaan muu ihminen ei ole koskaan mussa saanut aikaan. mä odotan ja odotan näitä hetkiä ikuisuuden sitä että on kosketusta edes sormilla hipaisu katse suoraan silmiin joka kertoo mulle että mullakin on tässä maailmassa toivoa ja minäkin olen ihminen. haluan nauraa sillä äänellä kun nauran tietyn ihmisen kertoessa jotain hauskaa haluan kevyesti nyrkkiin puserretun käden silittävän mua käsivarresta. kaipaus on kamalaa mutta kun sitä joutuu toistuvasti kokemaan.

kävin kirjastossa. kaivoin vanhat lehdet esille, ne joita minä ja poika luettiin silloin kun maassa oli vielä loskaa ja taivas oli harmaa käytin mustaa takkia ja ilma oli kylmä, käsistä pidettiin kiinni hanskojen kanssa. vanhassa imagessa lukee minä olen sinun ikuisesti, mikään ei meitä erota, trendistä on revitty minä rakastan sinua jota kannoin lompakossani heinäkuun aurinkoisiin päiviin asti. meidän vuosipäivä luki häälehden kannessa. mun päässä pyöri pöydän ylipussaaminen lehtienlukusalissa, pojan sormat jotka silitti poskea aikuisten kirjojen parvella halaaminen ja nenien koskettaminen. muistot saa mua kaipaamaan poikaani vielä enemmän kuin mitkään hetket. meidän onni kesti 13 kk 20 päivää ja mun mielestä se on paljon. mä olin vaikka valmis menemään naimisiin, mutta ei väkisin.

illalla näen töölönlahden valot haisevat bajamajat en juo itseäni humalaan en polta yhtään tupakkaa. tapaan ihmisä joita en ennestään tunne, poikia kaikki. voin kuitenkin huonosti, tuskin kauan viihdyn sieläkään, odotan vain huomista.