olen kai menettäynyt kontrollin elämästäni aivan totaalisesti. teen typeryyksiä jolla ei ole enää mitä rajaa. minä olen nykyää se tyttö kelle pojan kanssa ennen sylikkäin käpertyneenä naurettiin. hakee lämpöä lohtua rakkautta joka nurkasta ihan miten vaan missä olotilassa tahansa aamulla herätessä illan prinssi ei olekkaan niin komea. harmittaa kamalasti tahdon saada järjestyksen en kestä tälläistä. en edes muista viimeisen 5 vuoden ajalta koska olisin pussannut maskuliinisempaa sukupuolta ilman että kyseinen henkilö on poikaystäväni ja nyt viiden päivänä ajalta niitä on jo aivan liikaa. ahdistaa hävettää nolottaa en pidä ollenkaan. teen typeryyksiä niin typeryyksiä tuhatta ja sataa en nauti tästä millään tasolla en ole ylpeä itsestäni.

sain eilen viestin jossa luki whatever comes it's going to be alright ja mua itketti. poika ei kertaakaan ole ero selvittelyjen jälkeen soittanut lähettänyt viestiä ei mitään vaan total radio silence mutta kai senkin elämä on tyhjä ilman toista osapuolta. se on vieläkin mun toinen osapuoli on vaikka hautaan asti. mietin sillon joskus aikoinaan että tatuoin ranteeseen 106 ja alle J tekisi mieli vieläkin laittaa se koska kolme vuotta kolme vuotta on niin paljon aikaa mitä en ikinä tahdo unohtaa. sillä lukee 106 selässä ja kun erottiin kysyin haittaako se mutta poika oli samaa mieltä meillä oli hyvät kolme vuotta joten se saa lukea siinä vaikka maailman loppuun asti. minä kaipaan poikaa niin paljon tahdon sen syliin enkä niiden vieraiden lääpittäväksi tahdon oman kodin meidän kaksilon takaisin. kaikki sanoo että tein oikean päätöksen mutta tahdon silti elämän mieheni takaisin.